lauantai 27. kesäkuuta 2015

Talven kuva satoa on hyvä näin laitella, kun laskukausi on lopuillaan.

Summanahan talvi 2015 oli laskettelujen suhteen aika niin ja näin. Lunta kyllä sateli mutta tuulet olivat navakoita ja paikoin jopa hirvittäviä. Eli aika usein lumisateiden jälkeen ja aikana tuulet puhalsivat lumet sitten sinne jonnekin.. Ja sitten se tuulen lataama seinämä ei hirveästi aina houkutellut, kun saattaa olla herkässä..

Laskin aika paljon kansainvälisellä kokoonpanolla ne reissut mitä tuoli käytyä muun elämän myllerryksien välissä. Tässä muutamia otoksia kauden mieleen painuvimmilta käännöksiltä. Lasku kausihan on jatkunut harvinaisen pitkään. Kesäkuun säät ovat olleet koleat ja sateiset.
 Eilen viimeksi käytiin Andersdaltindenillä. Patikka matkaa tietysti oli, mutta terveillä jaloilla on hyvä käpytellä.

 Tässä mennään Helmikuussa spagetthi randolle Italianpoikain tyylillä. Yksi kauden parhaista päivistä. Todella hyvä lumi oli tuolloin.

 Ikaros.

 Gisle ja Lasse painaa jossain kohti edessä häämöttävää laaksoa kohti,


 Madsin kanssa Kattfjordeidetin Durmålsfjelletillä.

 Madsin ja minun jäljet. Se oli hyvä reissu!

 Norjalaista topptur neitiä. Yksi kauden parhaista reissuista kelien, seuran ja lumen suhteen.



 Minä ja Gisle. Sinkki keli Sörfjelltindenillä. Ryykelireissu.

 Tromsdaltindenin bowlissa. Huikeassa valossa päästiin tuikkaamaan hyvällä lumella. Ja wohl!

 Tinden.

Yksi uusista huipuista jotka tuli laskettua Kvalöyalla. Storstolpan. Todellainen laskijan mäki! Koko matka on viettävää laskua pois lukien reilun puolen tunnin lähestyminen. Hieno iltapäivä reissu.


 Jäätä ja aurinkoa Malangenissa.

 Kalareissu. Meritaimenta yritettiin. Saaliiksi jäi vain hajanainen kasa kuvia..


 Todennäköisesti kauden viimein reissu. Seurana aidon autenttista ranskalaista randonaista.

Lavangsdalen ja patikkamatkaa takaisin autolle.