torstai 25. heinäkuuta 2013

Kesä tuli Tromssaan Kesäkuun helteiden muodossa. Blogittelu on ollut helteistä riippumatta jäissä. Ei vaan ole ollut motivaatiota. Heinäkuun aikana pääsin jopa peräkkäisinä viikonloppuina onkimaan! Alkoi tulemaan mieleen nuo tiheätahtiset Kuusamon onginta kesät. Kesät jolloin siimat eivät ehtineen kuivamaan rullalla.




Ensimmäisenä viikonloppuna menin Martinin ja Laurana matkassa Senjan saarelle. Ja sieltähän löytyi enteilevällä nimellä varustettu joki, Lakselva. Joki oli mitä hienoin pieni lohijoki. Kalojakin näkyi. Meritaimen ja jokitaimenen kanssa pääsin kokeilemaan paremmuuttani. Valitettavasti kamera oli onnistumisen hetkellä väärässä repussa.. Kalastukseen käytin jo Oulankajoen vesistössä tutuksi tulleita tekniikoita. Tapahtumia siis oli. Tarjosin myös pintaperhoa kaloille ja sain ne myös nousemaan siihen. Tartuttaminen olikin sitten toinen juttu. Arkoja ovat kirkkaiden vesien kalat..

Hyttysiä eli sääskiä ei Lakselvin maisemissa ollut, kuin nimeksi. Laavulla nukuin ensimmäisen yön seudun, kun kerran niitä ei häiriöksi asti ollut. Lakselvilla oli ensi luokkaiset opasteet desinfiointiin ja muihinkin kalastus sääntöihin. Tätä ei voi sanoa Norjan muista onkipaikoista. Hyvin sekavaa ja byrokraattista on. Muutama reissu on jääny tekemättä, kun ei vaan ole pystynyt menemään sinne luvan ostoon juuri sillä hetkellä, kun lupia myydään jne..




Tulo matkalla ajoimme ns. maisemareittiä Senjan pohjois päähän. Maisemat olivat huikeat. Tunneleita ja teräviä vuorenhuippuja. Vähän tuli jopa eräät fantasia elokuvat mieleen näistä paikoista..

Taustalla Saatanan hampaat eli Oksneset. Paikalle on tehty näköala paikka ja myös paikka grillaukseen! Edessä näkyvät kallioluodot aaltoinen näyttivät loistavilta meritaimen paikoilta..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti