lauantai 8. marraskuuta 2014

Kaamoksen korvilla hetkeksi palaan Elokuuhun ja kalastukseen

Tromssaan satoi näillänäkyminn pysyvä lumi Loka-Marraskuun vaihteessa. Pyhäinmiesten päivänä kävin takapihalla, eli Rödtindenillä laskemassa ensimmäisen kerran. Muutama viikko sitten täällä oli todella vahvat revontulet. Kuulemma tietoliikenneyhteyedet ja kompassit oli jonkin aikaa sekaisin.

Mutta Elokuulle, ainoalle lomaviikolle ja kalastukseen. Tavoitteena oli ns. roadtrip. Mennä etiäisten mukana sinne ongelle mistä luulin kalaa olevan. Ja tietysti etsiä uusia paikkoja. Keskityin Målselvan vesistöön. Kävin myös tutustumassa hieman puheiden mukaan Norjan yhteen parhaimmista meritaimenjoista Salangselvaan. Mielessäni liikkui suuret meritaimenet ja Kuusamolaisen taimenenonkijan tietotaidon hyödyntäminen noihin kaloihin. Mielikuvat ja Norjalaisetkalastusjärjestelyt eivät vain aina tapaa toisiaan sitten todellisuudessa.

Dividalelvan kanojonia.


Ensin suunnistin Målselvan yläkertaan. Dividalelvalle. Målselvanlaaksossa on mikroilmasto joka tuo tullessaan havumetsävyöhykkeen vain muutaman sadan kilometrin päähän Tromssasta! Joki oli hieno, alueelle vielä palataan. Se on varmaa se.

Kanjonia ylävirtaan.


Dividalelvan yläkerran sillalta.

Norskit onki jostain syystä tuota saaren alapuolelta alkavaa kovaa virtaa. Saaren kupeilla oli Kiutakönkään tyyppisiä todella syviä poteroita.. hmm


Sillalta ylävirtaan. Vähän kuin Koskenalla Harrisuvannossa??


Salangselvan keikka oli waterloo. Tero Ronkainen blogissaan kehuu Norjalaisia kalastusjärjestelyjä. Noh Ronksu ei nähtävästi ole käynyt Salangselvalla. Opasteita ei ole. Myyjät eivät tiedä siitä 30 poolista mitään. Voin sanoa, että kirosin paikan. Enään en taida sinne palata.. Varmasti hienojakin paikkoja sieltä löytyy mutta, vaatii ns. macheten ja ison rinkallisen uudisraivaaja henkeä ja tetsaamista lähes läpi pääsemättömässä pöhelikössä..

Palasin Waterloon jälken Målselvfossenin tutulle telttapaikalle nukkumaan. Könkään kohinassa nukkuu aina niin sikeästi. Sieltä tutkin lupatilanteita älypuhelimitse, ja huomasin vapaita lupia olevan Rundhaugin alueella. Sinne siis ostamaan lupia Rundhaugin hotellista. Yritin samalla ostaa privaattipoolilel lupia samasta paikasta, mutta siihen he eivät myyneet lupia. Pienen älyttämisen jälkeen käytin saman hotellin tietokonetta luvan ostamiseen toiselle poolille :D :D




Sain ihan kartan tällä kertaa tuohon Rundhaugin alapuoleiseen pooliin. Katsoin, että sisäkurvi siellä se kala on. Illan ongittuani alkoi hiukomaan. Menin laavulle tekemään evästä. Paikalle tuli Norjalainen nainen. Kuulemma olinkin privaattipoolilla.. Pahoittelin suuresti erehdystä. Näytin luvat ja kartan. Noh hetken läyryämisen jälkeen nainen sanoikin, että ongi pois tämän kerran. Paista makkaraa ja nauti olosta. Niin opasteet nehän on huippuluokkaa..

Noh seuraava lupa alkoikin jo aamuyöllä Överbygdissä. Voi pojat mikä paikka. Kaksi mahtavaa niskaa, syvääuistinkuoppaa, matalaa perhovirtaa. Ja vain kaksi muuta onkijaa tuolla 1,4 km pätkällä. Yhden tulisen hetken pitelyn sain tuolta alueelta.

Alaniska Överbygdissä. Mukava perhopaikka.
Yläniska alavirran puolelta. tuossa rantavirrassa oli syöväpotero josta painautti raskaasti..
Ottipaikka.

Målselvan maalaisromanttista maisemaa.
Norjassa isännät myyvät melko usein omia lupiaan. Ja isäntien kanssa kun pääsee väleihin (rahalla ja perhoilla) niin pooleihin pääsee kyllä käsisksi. Tuoltakin Överbygdin poolilta vastaranta oli täysin onkimaton..

Reissun lopuksi ajoin Kilpisjärvelle ja jo tutuksi käyneelle Skibotnelvalle ongelle. Tutkin aiemmin onkimattomia paikkoja. Ja hienoja pooleja löytyi taas. Omalla rannalla ja omilla tulilla sain olla.Vastarannanan Norskit selvästi kaihoisasti katselivat tervaskantotuliani siellä vesisateessa. :D :D

Skibotenelvan korpea.
Sininen hetki.
Leiri elämää...



lauantai 26. heinäkuuta 2014

Wind of change

Kesä tuli Tromssaan vaikkakin Kesäkuussa vielä lasketeltiin täyttä häkää. En ole ennen laskenut Juhannusviikolla puuteria! Samalla viikolla ajelin ensimmäiset pyörälenkit uudella maantiepyörällä. On se niin kevyt peli. Matka taituu kuin, itsestään. 




Heinäkuun alussa sitten ilmat lämpenivät rajusti, ja hellerajat paukkuivat useana päivänä. Kalastuksen suhteen se tarkoitti sitä, että myöhäisen kevään lumet alkoivat sulamaan reipasta vauhtia. Joissa riittää vettä.

Olen käynyt nyt Lakselvalla, Målselvalla ja Skibotnelvalla ongella. Tai lähinnä selvittämässä päätä tuon muun elämän suhteen. Ongittu on sopivasti, enemmän olen nauttinut luonnon rauhasta ja teltassa nukkumisen autuudesta.

Målselvalla oli lohi nousussa. Portaassa näkyi kaloja muutaman minuutin odottamisen jälkeen. Siiman päähän ei tarttunut. Mitä nyt yksi putkiperho jäi tärpistä sinne jokeen.. 

 Målselvfossenin iltahetki.


Kalaportaan titti ja allekirjoittanut ihmettelivät elämänvirtaa.

 Målselvan maisemia kalastusalueelta. Hellettä piteli, mukavasti paarmoja pörräsi. Oli niin lämmintä, että heitin peuharit laavun naulaan kuivamaan. Nappaskengissä heittelin perholla rantakiviltä. Norjalaiset sitä hieman ihmettelivät. Uistinmiehilläkin oli peuharit kainaloihin asti. Saattoi olla hieman hiki..


Skibotnelvalla oli tapahtumia siiman päässä, mutta ihmeellisesti kalat eivät tartu. Eräs norski epäili kalojen olleen merirautuja. Ne kuulemma ottaa varovaisesti. Tiedä sitten, ottamaan kalat saa. Mutta kiinni ei pysy. :D Alkaa kuulostaaman aika surkealta onkimieheltä.. Noh telttapaikka oli mitä mainioin. Maisemat oivalliset ja leirissä oli tunnelma kohdillaan.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Talvesta kesään.

Edellinen blogi päivitys on tullut eetteriin syksyllä 2013. Tämän jälkeen elämässäni täällä Tromssassa on tapahtunut paljon asiota suhteellisen lyhyessä ajassa. Siis yhdessä talvessa.

Uusi työpaikka tuli ja tällä hetkellä myös meni. Parempaan duuniin pääsen kiinni tuossa viikon sisään. Hyvä niin! Voi sanoa, että on päässyt elämään kiinni täällä. Kieli sujuu paremmin ja paremmin. Arkihan on sitä samaa, kuin Suomessakin. Norjalaisillä väreillä sävytettyä arkea tietty.

Laskutalvi oli hyvin kaksijakoinen. Ennen Joulua en päässyt laskemaan. Lunta kyllä tuli, mutta työn tuomat kiireet sekä kulkuvälineen puute saivat vielä miehen pysymään poissa tuolta vuorilta. Tammikuussa päästiin jos suksille ja silloin fiksu ja asiansa omaava hiihtelijä löysikin hyvää laskemista stabiileissa olosuhteissa.

 Talven ensimmäinen reissu tehtiin Andersdaleniin. Laura ja Martin ottaa haukkapalaa ennen toppiin nousemista. Kylmä mutta hieno reissu. Laaksossa -20 astetta pakkasta

 Laura vetää, kaasupohjassa :D

 Väsyneet kaamoskasvot



 Tromsdalstinden, Alenefjellet.

 Sjufjelletin ylä osaa. Taustalla Ramfjord.

 Ensimmäiset auringon pilkahdukset!



Topissa oli Tammi-Helmikuulle harvinaisen lämmin, ei tuulta ja aurinko jopa lämmitti.

Me hiihdettiin puuteria, koko muu Tromssa voivotteli, kun on vain jäätä ja korppua..

tiistai 29. lokakuuta 2013

Hamperokken!

Syyskuisena perjantaina alkoi viestittely Madsin kanssa. Internetin topturblogien tutkimisen yms. jälkeen sovimme lauantaiaamu klo 08:si lähdön topturille. Suuntana oli Hamperokken.

 Kuva on otettu Tromsdalstindeniltä. Reitti kulkee harjannetta pitkin. Välillä reitti oli aika ilmava ja kapeahko..

 Ensimmäinen etappi jo häämöttää, Rundfjellet. Mads painaa pohkeet paukkuen.


 Rundfjelletiltä Ramfjördenin suuntaan. Keli oli kyllä mitä mahtavin.

 Hamperokkenin harjannetta. Välillä voi kyllä sanoa, että vähän jännitti. Mutta hengissä selvittiin.

Valoa vuorilla.


 Viimeinen nousu, jyrkältä näyttää. Perus kiipeilytekniikoilla selvittiin. Ei ollu tarvista köysille.

 Topissa on kiva syödä eväitä ja pälllistellä maisemia!








Reitin ilmavin paikka, vasemmalta meni kapea harjanne toppiin. Alas tulon jälkeen vasta aloin katselemaan, että mitäs täältä löytyy.


Jämynä, tukkapystyssä ja turbaani päässä.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Kanootti urpoilua.

Syksyn sateet saapuivat Tromssaan. Näin myös blogi kirjoitteluun liikenee aikaa. 
Elokuussa kävin muutaman kalastusreissun. Ensimmäinen exkursio tuli äkkilähtönä ystävieni Timin ja Elinin matkassa Nakkevatnetille. Kommelluksilta ei vältytty. Tunareina ei luettu kunnola kalastussääntöjä... Ja siitähän tuli sitten noottia. Noloja tilanteita. :D

Perholla sinnikkäästi yritettiin Nakkevatnetin nirsoja taimenia, mutta eipä noussu minun sidoksiin nuo pinnassa muljuajat.. Miehessä vika. Missäpä muuallakaan.

 Tunnelmia tulilta. Timin ja Elinin matkassa tietenkin ikiliikkujat Louise ja Frida.

 Norjalaisen vuoristotaimenen mallia. Viininpunainen mertsarilusikka auringonlaskun aikaan pysäytellen tarjottuna. Ensin olin aivan varma, että kyseessä on pohja tärppi...

Aamu yön hetki on kullan kallis.

torstai 25. heinäkuuta 2013

M joki

Kaverini Hessu V eli tuttujen kesken Hepatiitti sai kotoa lomalitterat lapaan ja kun sattumoisin minullakin oli samaan aikaan luvat päällä tuolle M-joelle niin alkoikin valtaisa paine sitoa niitä ottavia ja erittäin ottavia perhoja!

Kelit itse reissulla olivat kosteat. Välillä vähän aurinko pilkisti, mutta perus sää ilmiö reissulla oli tämä


Kaksi lupaa ongittiin. Eli perjantaista-sunnuntaia iltapäivään. Kaloja näkyi ja jokunen tuli jopa rannalle asti.


Meritaimenen sain perholla pari tuntia ennen pois lähtöä. Laittoi ihan sitkeästi hanttiin. Lohi tuli devonilla perjantai iltana. Sen met söimme paikan päällä suolakalana. Ei mitään suuria kaloja, siinä 2 kg kieppeillä molemmat.

Testailin 14 jalan kusiluupissa uutta speysiimaa. Bill Drury 9-10 multitippiä. Voi sanoa, että kaloja kyllä tuolla siimalla saa, mutta heittäjänä ollaan taas koulunpenkillä :D Tuulisolmuja tulee. Mutta youtubesta tutkitaan heittovideoita ja muuta materiaalia. Ainakin luulen löytäneeni karkean puoleiset tekniikka virheeni..
Vielä ajattelin hommata multitipsiimaan todella uppoavan kärjen, jotta pääsen tarvittaessa kovan pintavirran alle. Tromsin alueen joissa veden lämpötila on n. 10 astetta. Kalalle sinänsä ihanteellinen sillä vesihän on tuolloin erittäin happipitoista. Toisaalta syvissä ja vuolaissa niskavirroissa syvemmälle on mielestäni hyvä päästä.. Tähän sitten olisi tarkoitus hankkia tungsten vaihtokärki. Eiköhän ala tulemaan ainakin pohjatärppejä! :D

Periaatteessa, kun vertaa Kuusamonjoilla ja Tenolla tapahtuvaan perhokalastukseen, on Norjan vuolaat, kirkkaat ja kylmävetiset joet hieman erillaisia. Mielestäni syvälle on paksun veden aikaan päästävä. Ja sateisina kesinä Norjan joilla vettä riittää. Tänä kesänä vettä on tullut Heinäkuun aikana harvasa päivä.
Myös tasaisissa virtapaikoissa syvälle upottaminen tuo paljon lisämahdollisuuksia kalastamiseen. Pelkkien intermetiade ja kelluvien perhosiimojen käyttäminen sulkee pois osan kalastustekniikoista. Mielenkiinnolla jatkan siima testailua. Onkohan edes mahdollista onkia speysiimalla tehokkaasti syvemmältä? Toisaalta kelluvan runko helpottaa pintaan nostamista ja heittämistä. Ja tuo tietenkin uittamiseen oman mausteensa, kun kelluva siima tartuu paremmin virran pyörteisiin ja näin uittaa perhoa eri tavalla, kuin täysi intermetiade siima. Tungsten kärki kuulemma menee sitten pohjaan kuin tiiliskivi. Tiedä sitten millainen se on heittää ja kalastaa :D

Kalalle polttelisi taas..
Kesä tuli Tromssaan Kesäkuun helteiden muodossa. Blogittelu on ollut helteistä riippumatta jäissä. Ei vaan ole ollut motivaatiota. Heinäkuun aikana pääsin jopa peräkkäisinä viikonloppuina onkimaan! Alkoi tulemaan mieleen nuo tiheätahtiset Kuusamon onginta kesät. Kesät jolloin siimat eivät ehtineen kuivamaan rullalla.




Ensimmäisenä viikonloppuna menin Martinin ja Laurana matkassa Senjan saarelle. Ja sieltähän löytyi enteilevällä nimellä varustettu joki, Lakselva. Joki oli mitä hienoin pieni lohijoki. Kalojakin näkyi. Meritaimen ja jokitaimenen kanssa pääsin kokeilemaan paremmuuttani. Valitettavasti kamera oli onnistumisen hetkellä väärässä repussa.. Kalastukseen käytin jo Oulankajoen vesistössä tutuksi tulleita tekniikoita. Tapahtumia siis oli. Tarjosin myös pintaperhoa kaloille ja sain ne myös nousemaan siihen. Tartuttaminen olikin sitten toinen juttu. Arkoja ovat kirkkaiden vesien kalat..

Hyttysiä eli sääskiä ei Lakselvin maisemissa ollut, kuin nimeksi. Laavulla nukuin ensimmäisen yön seudun, kun kerran niitä ei häiriöksi asti ollut. Lakselvilla oli ensi luokkaiset opasteet desinfiointiin ja muihinkin kalastus sääntöihin. Tätä ei voi sanoa Norjan muista onkipaikoista. Hyvin sekavaa ja byrokraattista on. Muutama reissu on jääny tekemättä, kun ei vaan ole pystynyt menemään sinne luvan ostoon juuri sillä hetkellä, kun lupia myydään jne..




Tulo matkalla ajoimme ns. maisemareittiä Senjan pohjois päähän. Maisemat olivat huikeat. Tunneleita ja teräviä vuorenhuippuja. Vähän tuli jopa eräät fantasia elokuvat mieleen näistä paikoista..

Taustalla Saatanan hampaat eli Oksneset. Paikalle on tehty näköala paikka ja myös paikka grillaukseen! Edessä näkyvät kallioluodot aaltoinen näyttivät loistavilta meritaimen paikoilta..